15. touko, 2018

Valtuusto hyväksyi kaupunkistrategian

Kangasalan toukokuun 2018 valtuusto hyväksyi vuoteen 2025 ulottuvan kaupunkistrategian. Vatialan koulun purkaminen varmistui. Valtuustoaloitteet koskivat työturvallisuuskorttia sekä Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:tä ja kaupungin työnantajapolitiikkaa.

Vatialan koulun alueen kaavoitus jouduttiin tuomaan toistamiseen valtuuston käsittelyyn, koska edellisellä kerralla unohdettiin pyytää lausunto Pirkanmaan maakuntamuseolta. Se valitti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, ja siksi asia oli uudelleen valtuustossa. Nyt oli saatu maakuntamuseon lausunto ja 1950-luvulla rakennetun koulun purku hyväksyttiin nuijan kopautuksella. Kuinkahan moni valtuutettu oli lukenut esittelyn, jossa väitettiin että ”saatu lausunto on myönteinen”? Maakuntamuseon lausunto ei ollut myönteinen, vaan yhteenveto kuului: ”Pirkanmaan maakuntamuseo pitää Vatialan koulun purkamissuunnitelmaa erittäin valitettavana ja toteaa, että koulun myötä tuhoutuu Nattarin ja Vatialan alueen historian, kaupunkikuvan ja rakennuskannan osalta keskeinen rakennus. Maakuntamuseo kuitenkin katsoo, että huomioiden rakennuksen kunnon ja sen vaatimien korjaustoimenpiteiden laajat vaikutukset rakennuksen arvoihin, rakennuksen purkaminen on tässä tilanteessa hyväksyttävissä.”

Valtuuston isoin asia oli vuoteen 2025 ulottuvan kaupunkistrategian hyväksyminen. Kunnanhallituksen esitys oli yksimielinen. Oskari Auvisen PowerPoint-show’ta seurasi puolen tusinaa puheenvuoroja, joissa esitystä enimmäkseen arvosteltiin. Tony Lähde ja Eija Eskola (vihr.) ihmettelivät sarjakuvamaista esitystapaa. Kaupunginjohtaja vastasi, että tulossa on myös strategiavideo. Anne-Mari Thomassen (sd.), Jari Leino (ps.) ja Soili Uotila-Välimäki (kok.) kyselivät mitä ovat edelläkävijyys ja osallistaminen. Vasemmistoliiton ryhmästä kyseltiin ekologisten ja sosiaalisten arvojen perään. Kaupunkistrategia hyväksyttiin lopulta äänestyksittä.

Valtuustoaloitteita esiteltiin kaksi. Jussi Haavisto (kok.) esitteli aloitteen työturvallisuuskortin suorittamisesta Kangasalla kunnan tai Tredun avustamana. Vasemmistoliiton ryhmä allekirjoitti aloitteen, koska katsoi sen edistävän työllisyyttä. Tommi Rönö (sd.) esitteli demariryhmän aloitteen Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:stä. Kunnan sataprosenttisesti omistama yhtiö on toimillaan antanut aiheen selvittää mitä ovat kaupungin yhtiöiden työantajapolitiikka ja eläkevakuutuslinjaukset.

JORMA MÄNTYLÄ
Valtuutettu

Lisätietoa:

Jaa tämä sivu