14. touko, 2019

Kautialan koulu lakkautettiin

Vaalit menivät, ja kuukauden viivytyksen jälkeen voikin taas lakkauttaa kouluja. Kaupunginhallitusta ja lautakuntia täydennettiin lopun kahden vuoden ajaksi. Kaupunginhallitus totesi yksimielisesti, että osakeyhtiö on uimahalliin sopiva hallintomuoto.

Kautialan koulun lakkautus Oriveden tien varressa jäi pöydälle eduskuntavaalien alla huhtikuun valtuustossa. Odotusten mukaisesti lakkautusesitys tuli uudelleen valtuustoon vaalien jälkeen. Valtuutettuja tervehti ennen kokouksen alkua Kautialan koulun vanhempainyhdistyksen mielenosoitus Kangasala-talon edessä.

Marko Törhönen (ps.) esitti koulun toiminnan jatkamista. Häntä kannatti Simo Arra (kesk.). Virkamiehet vastasivat, että Kautialan rakennus on vanhahko ja peruskorjaus tulee liian kalliiksi. Tony Lähde (vihr.) kertoi, että rakennus on melko uusi eikä siinä ole homeongelmia, vaan ne ovat liikuntasalissa, jonka remontti mahdollistaisi toiminnan jatkamisen vuoteen 2021. Nykyisellään kahden opettajan koulussa on 17 oppilasta. Ennusteen mukaan määrä olisi 21 vuonna 2021, minkä jälkeen ennuste on laskeva.

Lähteen esitystä kannatettiin, joten ensin äänestettiin muutosesityksistä. Yllättävin äänin 13-12 ja 26 tyhjää voitti Törhösen muutosesitys. Toisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen lakkautusesitys voitti äänin 32-18, tyhjiä 1. Kangasalan perinteiseen kokdem-sinipuna-akseliin eivät tehonneet Kautialan vanhempainyhdistyksen vetoomukset. Vihreät hajosivat äänestyksessä.

Luottamushenkilöpaikkojen vaalikauden puolivälitarkistus meni läpi muutoksitta. Muutamia varajäseniä vaihdettiin. Merkittävin muutos oli elinvoimalautakunnan kokoomusjäsenen Tuomas Bährendin vaihtuminen Jussi Haavistoon. Vasemmistoliitosta huomautettiin, että puolue on edelleen aliedustettuna kunnan hallinnossa.

Vuosi sitten Kangasalan uimahallin toimitusjohtajan erottaminen sai aikaan maakunnallisen hälyn yhtiön toiminnasta. Siksi Vasemmistoliiton ryhmä jätti valtuustoaloitteen, että uimahalliyhtiö purettaisiin ja palautettaisiin kunnan omaksi palveluksi. Se mahdollistaisi toiminnan läpinäkyvyyden ja veroverovarojen demokraattisen valvonnan. Uimahalli ei toimi vapailla markkinoilla, vaan sitä tuetaan merkittävin verovaroin.

Kaupunginhallituksen yksimielisesti hyväksymä vastaus oli odotetusti, että mitään ei tarvitse tehdä vaan kaikki jatkukoon ennallaan. Vasemmiston kommenttipuheessa arvosteltiin tylsämielistä vastausta.

Ilmoitusasioissa saatiin kuulla, että Kangasalan kaupungin infopiste on tulossa kokeiluluonteisesti Lentolan Prismaan entisen S-pankin tiloihin.

Jorma Mäntylä
Valtuutettu (vas.)

Jaa tämä sivu